Pahoittelen että en ole vastannut kommentteihinne ajoissa. Jonossa on monta mielenkiintoista ja hyvää kommenttia, mutta valitettavasti en ole ehtinyt kirjoittaa blogiani moneen päivään, johtuen suunnattomasta kiireestä töideni kanssa. Lisäksi lupasin kirjoittaa jatko-osan aiemmin kirjoittamaani atikkeliin markkinointikampanjan rakentamisesta, mutta olen lykännyt sitä koska Market Samurai työkalussani on ongelmia. Beta-vaiheessa oleva työkalu ei nimittäin anna CTR- ja muutamia muita tietoja hakusanoille, joten en voi käyttää sitä esimerkkinä artikkelissani. Odotan uutta versiota työkalusta, sillä on olennaisen tärkeää saada esimerkkiin mukaan myös nuo puuttuvat tiedot.
Työkalun päivitystä odotellessa huomasin että Nico mainitsi kommentissaan taikasanat “AdSense Arbitrage“. Moni AdSensen kanssa toiminut tietänee mistä tuossa termissä on kyse, mutta koska tätäkin blogia lukee moni Internet-liiketoiminnan vasta-alkaja, päätin kirjoittaa aiheesta oman artikkelin. Päivän kysymys onkin “kuinka rakennetaan AdSense Arbitrage bisnes”? Miksi tällaiseen kysymykseen halutaan vastausta ja miksi AdSense Arbitragesta tekee kiinnostavan? Parhaimmillaan, jos taidot riittää ja onni on myöten, voi AdSense Arbitrage menetelmällä onnistua rakentamaan lähes passiivisen systeemin joka tuottaa jopa tuhansia dollareita päivässä. Sitkeä huhu kertoo esimerkiksi John Reesen tekevän AdSensella yli puoli miljoonaa dollaria vuosittain. Jotta liikaa ei innostuta (kuten minä aina), kerron heti alkuun että alla esitetty skenaario on mahdollinen, mutta todella, todella raskas rakentaa. Etenkin jos haluaa rakentaa “Googlen turpaanlyöntejä” kestävän systeemin, eli sivustot joita myös Google arvostaa.
Mitä tarkoittaa AdSense Arbitrage?
Lähdetään liikkeelle perusteista, eli määritellään termi AdSense Arbitrage. Kyse on yksinkertaisesti siitä että 1. Rakennetaan niche-verkkosivuja joissa on korkean klikkihinnan omaavia hakusanoja
2. Ohjataan PPC (Pay Per Click) -kampanjoilla liikennettä noille verkkosivuille
3. Tuotto syntyy siitä että PPC-kampanjoiden hakusanat ovat halvempia kuin verkkosivuilla saman aihealueen kalliimmat hakusanat
Tuliko selväksi? Hmm.. näitä juttuja on hieman hankala kirjoittaa suomeksi kun kaikki päivät ajattelee samoja asioita englanniksi
AdSense Arbitrage on liiketoimintamalli jota hyödyntävät suuretkin verkkosivut, kuten Ask.Com ja Business.Com. Idea on yksinkertaisesti siinä että ostetaan liikennettä PPC-kampanjoilla halvemmalla kuin mitä saadaan AdSensen palkkiosta silloin kun PPC-kampanjoilla hankitut kävijät klikkaavat Googlen mainoksia. AdSense Arbitrage bisneksessä menestyvät ne jotka osaavat rakentaa korkean CTR:n (Click Through Rate) verkkosivuja ja mahdollisimman halpoja PPC-kampanjoita tuomaan liikennettä verkkosivuille.
Monet väittävät Googlen jahtaavan AdSense Arbitrage bisneksellä toimivia yrittäjiä. Sanotaan että Google lopettaa AdSense-tilin jos asianomainen harrastaa AdSense Arbitrage bisnestä. Näin ei onneksi ole. Google haluaa niitata verkkosivut jotka eivät tuota lisäarvoa lukijalle, vaan on nopealla rykäyksellä luotu AdSense mainontaa varten. Verkkosivut jotka on rakennettu huolella niin että ne tarjoavat lukijoille asianmukaista ja hyödyllistä informaatiota ovat Googlen suosiossa, huolimatta siitä että niiden liiketoimintamalli olisikin AdSense Arbitrage. Esimerkkejä tästä ovat edellisessä kappaleessa mainitut suuret verkkosivut.
Kuinka sitten rakennetaan AdSense Arbitrage bisnes?
Mennäänpä jutun mielenkiintoisimpaan osaan, eli siihen miten sinä voit rakentaa itsellesi AdSense Arbitrage bisneksen joka parhaimmillaan voi tuottaa enemmän kuin palkkatyö. Passiivisesti.
Onko se mahdollista? On. Helppoa se ei kuitenkaan ole, eikä se tapahdu yhdessä eikä kahdessa yössä, mutta ehkäpä vuoden tai kahden aikana. Ja nyt.. miten se tehdään?
Kaikki lähtee jälleen kerran hakusanastrategiasta. AdSense Arbitrage bisnestä luotassa kannattaa miettiä aluksi niche-markkina jossa haluaa toimia. Hakusanastrategian luominen AdSense Arbitrage bisnekselle tapahtuu täsmälleen samalla tavalla kuin jos olisit luomassa markkinointikampanjaa. Kehoitan siis lukemaan artikkelini hakusanastrategian luomisesta. Muista lukea myös artikkelin jatko-osa, kunhan saan sen kirjoitettua, sillä siinä käsitellään kilpailuanalyysia. Hakusanastrategiaa luotaessa kannattaa ottaa huomioon että Google maksaa tietyistä hakusanoista enemmän kuin muista. Esimerkiksi hakusanalle “student loan consolidation” google maksaa moninkerroin enemmän kuin hakusanalle “mp3 music”. AdSense Arbitrage bisneksessä kannattaa tähdätä kalliiden hakusanojen maailmaan, mutta samalla täytyy huomioida että siellä toimivat myös kaikki muut ja heidän isoäitinsäkin. Huomaa myös että vaikka toimisit “mortgage loans” hakusanan markkinalla, ei kaikki mainoksissa esiintyvät hakusanat ole kalliita. Et siis saa joka ainoasta klikkauksesta kymmeniä dollareita.
Rakenna AdSense Arbitrage saitti blogi-alustalle
Kun hakusanastrategia on luotu ja lähteet etsitty, on aika rakentaa verkkosivu. Suosittelen heti kätelyssä rakentamaan blogin, sillä Google arvostaa blogeja huomattavasti enemmän kuin perinteisiä MFA (Made For AdSense) -saitteja.
Varaa domainnimi joka liittyy läheisesti valitsemaasi päähakusanaan. Jos hakusanasi on esimerkiksi “mortage loan”, voisi domainnimesi olla “mortgageloantips.com”.
Pyri rakentamaan blogista aiheeseen liittyen ammattimainen ja uskottava. Lisää sinne sivukartta, yhteystiedot, vastuuvapautus, ym. liiketoimintaan liittyvät alasivut. Kirjoita blogiin +30 artikkelia 2-3%:n hakusanatiheydellä. Älä kirjoita muihin markkinoihin liittyviä artikkeleita, kuten vaikka “how to get fit in 21 days”. Fokusoi blogi hakusanan ympärille ja kirjoita se hakukoneoptimoiden, sillä Google tarjoaa kalliimpia mainoksia sivustoille jotka on optimoitu tietylle hakusanalle.
Rakenna pitkäikäinen AdSense Arbitrage bisnes kirjoittamalla omia artikkeleita
Kirjoita omia artikkeleita. Vaikka markkinoilla on monia sisällöntuotantoon tehtyjä ohjelmistotuotteita, älä käytä niitä. Ne joko kopioivat sisältöä muilta sivustoilta tai generoivat puutaheinää. Google rankkaa ne syvimpään helvettiin. Kirjoita ensimmäiset 30-50 artikkelia itse, optimoi blogi ja rakenna sille suosiota linkittämällä. Tämän jälkeen voit ostaa lisää artikkeleita alihankkijalta. Jokaisen artikkelin tulee olla +300 sanaa pitkä, mielellään +500 sanaa pitkä. Voit kuvitella miten hankalaa on keksiä 50 kappaletta +500-sanaista artikkelia aiheesta “laser eye surgery Brisbane”
Noh, se kyllä hoituu kun asiaan perehtyy, eli pohjatyötä täytyy tehdä ja asia tulee ymmärtää hyvin ennen kuin siitä voi kirjoittaa järkeviä artikkeleita.
Lisää vähintää yksi ulospäin johtava linkki jokaiseen artikkeliin. Tämä on asia jota moni ei tiedä, mutta Google tarkistaa että onko blogissa ulospäin johtavia linkkejä, vai onko sillä tarkoitus vain maksimoida mainosten klikkaamista. Itse lisään yleensä yhden linkin 300-sanaiseen artikkeliin ja kaksi linkkiä 500-sanaiseen artikkeliin.
Seuraavaksi blogi täytyy tehdä tunnetuksi, eli sille täytyy saada linkkejä. Voit kommentoida blogeissa ja mainostaa blgogia aivan kuten mitä tahansa blogia, mutta ehkä tehokkainta on ostaa linkki Yahoon kaltaiseen hakemistoon joilla on korkea PageRank. Hakemistoihin lisääminen kannattaa automatisoida esimerkiksi Fast Directory Submitter nimisellä työkalulla, jota itse käytän ja pidän markkinoiden parhaimpana. Työkalu tavoittaa tuhansia hakemistoja joihin saat linkin kohtalaisen helposti. Huomaa että linkkejä kannattaa lisätä esimerkiksi 10 kappaletta päivässä sen sijaan että rykäisee kerralla 8000 linkkiä. Google huomaa tämän ja pitää sitä epäilyttävänä.
Linkkien vaihtamiesta (link exchange) kannattaa välttää, sillä Google ei anna sille arvoa. Google näkee jos molemmissa blogeissa on linkki toisiinsa, ja tulkitsee sen keinotekoisena suosion lisäämisenä.’
Lopuksi sijoita AdSense mainokset paikoilleen. Suosittelen tutustumaan Joel Commin kirjaan ADSense Code. Pidän sitä itse parhaana ja kattavimpana teoksena AdSense bisneksen rakentamisen näkökulmasta.
Ohjaa liikennettä blogiisi Yahoon ja MS:n PPC-kampanjoilla
Kun blogi on rakennettu ja mainokset on sijoitettu paikoilleen, on aika ohjata liikennettä blogiin PPC-kampanjoilla. Googlen AdWords on tunnetuin PPC-järjestelmä, mutta se on myös kallein. Tämän vuoksi liikennettä kannattaa ohjata muilla PPC-kampanjoilla, joita ovat esimerkiksi Yahoo ja Microsoft adCenter PPC-järjestelmät.
Valitse hakusanat joilla ohjaat liikennettä blogiin. Älä missään nimessä lataa kampanjaan satoja hakusanoja, vaan tutki markkinaa huolella, ja valitse 1-3 hakusanaa jotka ovat päähakusanaa huomattavasti halvempia ja joihin kohdistuu tarpeeksi liikennettä. Jos päähakusanasi on esimerkiksi “diet program”, voi hyvä liikennettä hakeva hakusana olla “diet program reviews”. Hakusanojen valintaa ei voi tarkkaan opettaa, se täytyy harjoitella käytännön kautta.
Seuraa liikenteen kehittymistä ja “tuunaa” PPC-kampanjaa tarpeen mukaan. Kun kampanja rullaa hyvin ja blogi tuottaa, on aika rakentaa toinen blogi rinnalle. Sitten kolmas, neljäs.. kunnes blogeja on +500 kappaletta. Siinä vaiheessa tuotto nousee tyypillisesti $500-$1000 per päivä tasolle.
Ole tarkkana kuin porkkana
Tämä oli AdSense Arbitrage bisnesmalliin perehdyttävä artikkeli. Ole tarkkana kampanjasi kanssa, sillä jos toimit väärin, voi Google sulkea tilisi kokonaan. Lue Google TOS huolellisesti, äläkä riko sääntöjä!
Kirjoitan jatkossa aiheesta lisää, sillä tämä jos mikä on laaja aihe. Tämä oli vain lyhyt perehdytys. Suosittelen hakemaan lisää materiaalia verkosta ja tutustumaan aiheeseen lisää jos haluat rakentaa yllä kuvatun kaltaisen liiketoiminnan.
AdSense Arbitrage on osa omaa bisnestäni, mutta se ei ole tärkeimmässä roolissa. Sillä voi kuitenkin luoda tasaisen ja kohtalaisen passiivisen tulon, mutta sen rakentaminen vie aikaa. Toisaalta verkossa ei ole pikavoittoja. Miljoonia ansaitsevilla “staroillakin” on takanaan yleensä 10-15 vuoden yrittäjätausta ja useita tappioita. AdSense Arbitragen kanssa kannattaa olla maltillinen ja pyrkiä rakentamaan kannattava liiketoiminta esimerkiksi 1-2 vuoden aikana.
Pahoittelen jos tekstissä on kirjoitusvirheitä. Tämä on kirjoitettu kiireessä. Korjaan virheet lähipäivinä.
Suosio: 75% [?]
Tilaaa kommentit RSS-lukijaasi tai paluuviittaa omassa blogissasi






Heippa Marko!
Kirjoitit sopivaan aikaan arbista. Olen tässä viimeisen viikon aikana tutkinut aihetta melko paljon tarkoituksena aloittaa tekemään pienellä rahalla arbibisnestä. Mikäli pienellä rahalla alkaa tekemään voittoa, niin ei kun lisää panostusta aiheeseen. Suomeksi on aika heikosti kirjoitettu aiheesta, mutta englanniksi tietoa löytyy jos jonkin verran. Suomeksi olen löytänt lähinnä Marko Polojärven kirjoituksen aiheesta.