
Pahoittelen että en ole vastannut kaikkiin kommentteihin vime aikoina. Vaikka blogini alkuaikoina rinta rottingilla puhuin jokapäiväisen bloggaamisen ja kommentteihin vastaamisen merkityksestä, joudun valitettavasti nöyrästi toteamaan että en ole ehtinyt enää vastaamaan kommentteihin päivittäin, saatika kirjoittamaan artikkeleita. Lomani aikana olen viettänyt aikaa perheen kanssa, mutta loman loputtua (jatkan taasen töitä) olen päättänyt priorisoida töitäni. Kaikkea valitettavasti ei ehdi tehdä, joten tavoitteita ja aktiviteetteja täytyy ajoittain priorisoida. Kyse on oppimisesta yrityksen ja erehdyksen kautta. Vaikka MarkoPyhajarvi.Com on tärkeä blogi brändin ja tunnettavuuden rakentamisen vuoksi, on muilla aktiviteeteilla korkeampi painoarvo niiden suuremman potentiaalin vuoksi. Näin ollen totean että pyrin kirjoittamaan artikkelin päivässä ja vastaamaan kommentteihin joka päivä, mutta aika ajoin joudun pitämään välipäiviä. Juuri tällä hetkellä valmistelen uutta markkinointikampanjaa, joten suurin osa ajasta menee sen kanssa painimiseen.
Tämän päivän artikkelini aihe liittyy Internetmarkkinointikampanjan rakentamiseen. Vaikka Internetistä löytyy lukuisia prosesseja, systeemeitä ja tapoja luoda menestyksekäs markkinointikampanja, ei ole olemassa takuuvarmaa reseptiä onnistuneen markkinointikampanjan luomiseen. Näin ollen oma prosessinikin sisältää palasia sieltä sun täältä. Olen poiminut vinkkejä markkinoijilta kuten Frank Kern ja Clayton Makepeace, strategikoilta kuten Rich Schefren, hakukoneoptimoijilta kuten Aaron Wall ja AdSense-guruilta kuten Joel Comm. Listalla on noin parikymmentä “gurua”, joten tässä vain osa.
Oma prosessini ei varmasti ole täydellinen ja pyrin kehittämään sitä koko ajan. Toivon että omasta prosessistani on sinulle hyötyä, mutta suosittelen tutustumaan syvällisesti myös edellä mainittujen herrojen tuotoksiin sekä moniin muihin verkosta löytyviin prosesseihin. Kannattaa muistaa että kaikkea verkossa julkaistua ei kannata uskoa ja kaikki julkaistu ei koskaan toimi. Parasta on lukea paljon ja testata oppimaansa käytännössä, kunnes oma kokonaisvaltainen näkemys Internetmarkkinoinnista on muodostunut.
Markkinointikampanjan rakentaminen alkaa markkinaan tutustumisesta
Miksi rakentaisit markkinointikampanjan jollekin niche-markkinalle? Todennäköisesti sen vuoksi että haluat myydä niche-markkinan tiettyä tuotetta mahdollisimman suuren määrän taataksesi itsellesi mahdollisimman suuren voiton. Internetmarkkinoijat markkinoivat tuotteita verkossa. He rakentavat kampanjasivuston ja käyttävät monia eri menetelmiä liikenteen ohjaamiseen kampanjasivulle. Tavoitteena heillä on saada mahdollisimman monta potentiaalista asiakasta löytämään kampanjasivu. Markkinoijat pyrkivät rakentamaan kilpailijoita paremman strategian joka sisältää esimerkiksi paremman konversion tuotavan kampanjasivun ja tehokkaamman menetelmän liikenteen ohjaamiseen.
Kampanjasivulle ei kannata ohjata mitä tahansa liikennettä, vaan ensisijaisesti potentiaalisia asiakkaita, eli lukijoita jotka etsivät keinoa ostaa ko. tuote verkosta. Jotta potentiaalisia asiakkaita voi ohjata kampanjasivulle, täytyy tietää niche-markkinan hakusanoja. Itse asiassa markkinoijan täytyy varsin hyvin ymmärtää mitä ihmiset hakevat verkossa jotta hän pystyy luomaan kampanjasivun joka imee liikennettä hakukoneista ja edesauttaa ostopäätösten tekemisessä. On parempi saada sivulle esimerkiksi 200 potentiaalista asiakasta päivässä kuin 10.000 satunnaista surffaajaa.
Ensimmäinen vaihe on siis niche-markkinaan tutustuminen, ja se tapahtuu luomalla hakusanastrategia. On tärkeää tietää miten ihmiset verkossa markkinoitavaa tuotetta atsivät. On olemassa tuhansia vaihtoehtoja etsiä asuntoja, joten markkinoijan on ymmärrettävä millä tavalla hänen kohderyhmänsä käyttäytyy verkossa. Sen sijaan että markkinoisin Oulussa hakusanalla “asuntoja”, pyrkisin tavoittamaan ihmisiä jotka etsivät verkossa esimerkiksi hakusanoilla “myytäviä asuntoja Oulun Toppilassa” tai “omakotitalo Oulu alle 300.00 euroa”. Markkinoijalle ei ole tärkeintä saavuttaa Googlen etuvisu mahdollisimman monella niche-markkinan hakusanalla, vaan mahdollisimman monella hakusanalla jotka todennäköisesti johtavat kauppojen syntymiseen potentiaalisen asiakkaan kanssa.
Kerätään niche-markkinan hakusanoja hakusanastrategiaa varten ja luodaan hakusanaklustereita
Ensimmäinen askel markkinointistrategian hakusananstrategian luomisessa on aivoriihi jonka tavoitteena on löytää mahdollisimman paljon kyseiselle niche-markkinalle osuvia hakusanoja ja hakusanayhdistelmiä. Google tarjoaa mainion hakusanatyökalun jonka avulla voit selvittää mitä ihmiset hakevat verkossa. Markkinoilla on myös maksullisia työkaluja, kuten Keyword Elite ja WordTracker, mutta itse käytän äskettäin julkistettua Market Samuraita. Mieti mielessäsi 5-10 tärkeintä hakusanaa tai hakusanojen yhdistelmää joilla asiakkaat todennäköisesti hakisivat markkinoimaasi tuotetta verkossa. Tämän jälkeen aseta nuo keksimäsi hakusanat Googlen tai Market Samurain työkaluun ja etsi lisää hakusanaideoita. Huomaat pian että niitä löyty helposti satoja, joten seuraava vaihe onkin hakusanojen organisointi klustereiksi.
Valitse kaikkien hakusanojen joukosta ne jotka kuvaavat parhaiten tulevia klustereita. Esimerkkeinä voisi “diet”-hakusanan kohdalla olla vaikkapa “diet programs” ja “diet plans”, sekä “diet pills”. Todennäköisesti et kelpuuta mukaan hakusanaa “free diet plans”, koska sinähän olet myymässä laihdutustuotteita, eikö vain?
Kun sopivat yläluokan hakusanat tai hakusanayhdistelmät ovat löytyneet, pudottele loput hakusanat niiden alle esimerkiksi MS Excelissä. Klustereita sinulla pitäisi lopulta olla 10-20 kappaletta.
Laajennetaan hakusanaklustereita
Koska ihmiset maailmalla etsivät tuotteita hyvin monilla eri tavoilla, täytyy hakusanojen klustereita pyrkiä laajentamaan jotta klusterit kattavat mahdollisimman suuren alueen. Esimerkiksi “free diet plans” voi hakea myös “free diet plan”, “diet plans for free”, “free diet planning” tai “a free diet plan”. Näin ollen mieti jokaisen hakusanaklusterin kohdalla
- yksikkö vai monikko vai molemmat?
- väärinkirjoitukset, kuten “google keyword tool” vs. “gogle keyword tool”
- verbimuodot, kuten “run” ja “running”
- predikaatit, kuten “a free diet plan” vs. “free diet plan”
- brändit, kuten “running shoes” vs. “nike shoes”
- maantieteelliset tekijät, kuten “Oulu vapaat asunnot”
Tässä vaiheessa sinulla pitäisi olla Excel- tai vastaavassa työkalussa satoja hakusanoja organisoituna 10-20 hakusanaklusterin alle. Seuraavassa vaiheessa analysoidaan hakusanaklustereita ja pyritään priorisoimaan ne niin että sinulla on lopulta mahdollisimman tehokas hakusanastrategia joka kattaa vain olennaiset hakusanat markkinoimasi tuotteen myynnin edistämiseksi. Jatketaan tästä siis artikkelin kakkososassa.
Onko sinulla ideoita tai ehdotuksia yllä kuvaamani hakusanastrategian prosessin kehittämiseksi? Millä tavalla sinä tutkit markkinoita ja miten luot hakusanastrategian kampanjaasi varten?
Kuva: rollingrck
Suosio: 81% [?]
Tilaaa kommentit RSS-lukijaasi tai paluuviittaa omassa blogissasi



(8 ääntä, keskiarvo: 4.5 / 5)


Hmm.. Nuo vimpainmet antaa hakusanaehdotuksia aika heikosti kun niihin kirjoittaa suomea.
Suomenkieli on mutenkin tässä suhteessa varsin ongelmallinen kun google ei vielä ymmärrä synonyymeja tai edes suomenkielen taivutusmuotoaja kunnolla.
Suiomenkielisessä hakukoneoptimoinnissa suosittelenkin käyttämään ensisijaisesti perusmuotoja yksikössä ja monikossa.