
Voi voi.. Eilisessä “Pakko Saada WordPress Lisäosat” -artikkelissani mainitsin että maanantain ja tiistain välinen yö kuluu blogini teeman korjaamisessa. Noh, en onnistunut paikallistamaan vikaa, joten homma jatkuu ensi yönä. Sain kuitenkin korjattua pari muuta bugia joista TLCube mainitsi kommentissaan.
Bugin etsimisen yhteydessä muistin myös puuttuvat alasivuni. Kuten huomaat, blogin yläreunassa on linkki vain etusivulle. Blogistani puuttuvat tärkeät alasivut, joten nehän täytyy luoda. Henkilökohtaisesti en suosittele keskeneräisen blogin lanseeraamista, mutta tämän henkilökohtaisen blogi kohdalla päätin tehdä poikkeuksen koska halu kirjoittaa vei voiton. Niinpä päätin rakentaa tätä blogia kirjoittamisen ohessa. Tavoitteena on saada ulkoasu kuntoon ennen kesälomaani, eli aikaa on jäljellä reilut kolme viikkoa.
Mitä alasivuja käytettävyydeltään hyvässä blogissa kuuluu olla?
Alkuhöpinöistä viis, mennään päivän asiaan. Blogit palvelevat lukijoita, joten niiden voidaan ajatella olevan palvelutuotteita. Blogi hyvänä palvelutuottena on käytettävä. Se tarjoaa lukijalle selkeästi kaiken sen perusinformaation, jota lukija odottaa saavansa. Uudet lukijat haluavat yleensä tietää
- kuka blogin kirjoittaja on ja miksi hän kirjoittaa aiheesta
- miten kirjoittajaan saa tarvittaessa yhteyttä
- mistä voi selata vanhoja artikkeleita
- miten blogissa voi mainostaa
Blogin luonteesta ja sisällöstä riippuen myös muita tarpeita voi esiintyä, kuten “mitä tuotteita bloggaaja myy” jos kyseessä on niche-markkinan blogi.
Kun lukijan tarpeet ja toiveet on tunnistettu, on aika vastata niihin, eli löytää ratkaisu lukijan odottaman informaation esittämiseen. Tässä tapauksessa ratkaisu on alasivu jokaiselle tarpeelle. Hyvin rakennettu ja lukijoita palveleva blogi sisältää pääsivun lisäksi seuraavat alasivut:
- “Tietoa kirjoittajasta” (englanninkielisissä blogeissa “About”)
- Yhteystiedot
- Arkistot
- Mainostaminen
“Tietoa Kirjoittajasta”-alasivu
Koska suomenkieli ei tarjoa yhtää hyvää sanaa kuin englanninkielen “About”, kannattaa “Tietoa Kirjoittajasta”-alasivu nimetä vaikkapa bloggaajan nimen mukaan. Tässä blogissa nähdään pian “Marko Pyhäjärvi”-alasivu joka kertoo yksinkertaisesti
- kuka minä olen
- mikä on taustani ja erikoisosaamiseni
- miksi bloggaan (missioni) ja mitä lukija siitä hyötyy (miten palveluni voi auttaa ratkaisemaan lukijan ongelman)
“Yhteystiedot”-alasivu
Yhteystiedot alasivu sisältää useita eri vaihtoehtoja tavoittaa bloggaaja. Tämän blogin yhteystiedot-alasivu tulee sisältämään
- sähköpostin lähettämiseen tarkoitetun kaavakkeen (HTML <form>)
- sosiaalisten verkostointipalveluiden profiilit, kuten Twitter, Facebook, MySpace, LinkedIn, Plurk
“Arkistot”-alasivu
Monet bloggaajat lisäävät sivu- tai alapalkkiin vimpaimen joka näyttää vuosien takaiset arkistot. Itse suosin siirtää arkistot oman alasivun alle siinä vaiheessa kun tekstiä on kertynyt jo yli vuoden ajalta. Pitämällä arkistot omana sivunaan pysyy pääsivu siistinä ja yksinkertaisena.
“Mainostaminen”-alasivu
Kun blogista tehdään kaupallinen ja sen halutaan tuottavan mainostuloja, on mainostilan myyminen tehtävä mahdollisimman yksinkertaiseksi ja nopeaksi. Bloggaajan tavoitteena on edesauttaa mainostajaa tekemään ostopäätöksensä, ja jokainen este matkalla vähentää todennäköisyyttä saada mainostajia blogiin. Paneudun myöhemmin tarkemmin “mainostaminen”-alasivun rakentamiseen ja mainospaikkojen myymisen automatisointiin, joten tässä artikkelissa tyydyn toteamaan että “mainostaminen”-alasivulla kannattaa esittää yksinkertaisella tavalla ne mainostuotteet joita bloggaaja mainostajille tarjoaa, sekä jokaisen tuotteen edut ja hinta. Lisäksi kuvallinen esimerkki kyseisen mainospaikan käyttämisestä tekstin vieressä ehdottoman tärkeä.
Hyvin rakennettu ja käytettävyydeltään esimerkillinen blogi sisältää siis edellä mainitut alasivut. Toki on blogeja joissa näitä alasivuja ei ole eikä koskaan tule olemaankaan, mutta jos tarkoituksenasi on rakentaa kaupallisesti kannattava ja tuotteiden myyntiä edistävä blogi, nämä alasivut ovat ehdottoman tärkeitä luoda.
Kuva: paul goyette
Suosio: 28% [?]
Tilaaa kommentit RSS-lukijaasi tai paluuviittaa omassa blogissasi



(2 ääntä, keskiarvo: 4.5 / 5)

Kirjoitat artikkelejakin öisin… Itse vältän yökirjoittamista, puhumattakaan jo, että lähtisin muokkaamaan ulkoasua yöllä.
Itse käytän nimitystä Info. Kaupallisissa blogissa Mediatiedot.