4 kommenttia

gravatar
June 21, 2008 @9:51 am  

Täytyy valitettavasti tunnustaa, että lokkien kuvaamisen kohdalla tarina meni pikemminkin niin päin, että olin muiden asioiden merkeissä menossa Suomenlinnaan. Olin aikaisemmilla kerroilla lauttamatkojen yhteydessä miettinyt, että lauttaa seuraavien lintujen kuvaamiseen ei tarvittaisi mitään lintuobjektiivia. Tällä kertaa päätin laittaa ajatuksen testiin ja olen sangen tyytyväinen lopputulokseen.

gravatar
June 21, 2008 @10:38 am  

Juha, niin arvelinkin että fiktiivinen tarinani ei täsmää todellisuuden kanssa, mutta tarkoitukseni oli sanoa että myös teidetta tehtäessä useimmiten tavoite ja lopputulos on mielessä vaikkakaan ei välttämättä niin tarkkana kuin esimerkiksi fyysistä tuotetta tehtäessä. Vaikka taiteilijat tunnetaankin vapaudestaan niin eikö tuollaisille projekteille useimmiten aseteta jokin aikaraja, varsinkin jos haluaa osallistua esimerkiksi valokuvauskilpailuun. Vai onko näin?

gravatar
Jussi sanoi,
June 22, 2008 @8:38 pm  

Pari lainausta:

“Amerikkalaisilla on tapana ajatella että todella kovia yrittäjiä ovat ne jotka ovat tehneet 1-2 konkurssia elämänsä aikana.”

“Älä pelkää epäonnistumista.”

Ollaan amerikkalaisista muuten mitä mieltä tahansa, niin yrittämiskulttuuri heillä on valovuosia meitä edellä. Meillähän epäonnistuminen yrittäjänä on suunnilleen pahin rikos minkä ihminen voi tehdä.
Olin useita vuosia mukana vapaaehtoistyössä ja siellä olin tekemisissä lukuisten ylivelkaantuneiden, myös entisten yrittäjien kanssa. Jos yksityinen ammatinharjoittaja epäonnistuu niin kyllä se useimmiten on kerrasta poikki. Yksityishenkilön konkurssia ei Suomen laki tunne ja kyllä perintätoimistot ja vouti pitävät huolen siitä, että epäonnistunut yrittäjä roikkuu ei niin löysässä hirressä loppuelämänsä. No uuden velan vanhentumislain myötä pääsääntöisesti enää 15 vuotta. Aika rankkaa silti, kun elinkautinenkin kestää Suomessa muistaakseni keskimäärin reilut 13 vuotta.

gravatar
June 23, 2008 @10:05 am  

Hyvä kommentti Jussi. Olen samaa mieltä, eli amerikkalaisuudesta voidaan olla monta mieltä, mutta mitä yrittämiseen ja markkinointiin tulee, sen he osaavat.

Suomalaisina tosiaan pidämme yrittämisessä epäonnistumista kovasti negatiivisena asiana kun sen pitäisi itse asiassa olla oppimiskokemus. En tunne tuota aluetta mistä kerrot, mutta uskon että olet päässyt läheltä näkemään sitä mihin epäonnistuminen yrittäjänä voi johtaa. Suomessa on paljon pieniä yhden-kahden hengen yrityksiä jotka saattavat nopeasti suhdannevaihteluiden myötä mennä kumoon. Konkurssi tai liiketoiminnan päättyminen voi johtaa velkaantumiseen joka voi joillekin olla ylitsepääsemätön taakka. 15 vuotta on pitkä aika. Luin jonkin aikaa sitten artikkelin Einistä (laulaja, en muista sukunimeä) joka perusti kahvilan aikoinaan. Kahvila ei menestynyt ja käteen jäivät velat. Eini maksoi kaikki pois mutta siihen meni reilut 15 vuotta. Joillakin yrittäjillä jää niin paljon velkaa että sen maksaminen ei yksinkertaisesti onnistu yhden elämän aikana. Se on todella ikävä tilanne ja johtaa monilla varmasti vaikeisiin masennusjaksoihin.

Vertaus elinkautiseen on osuva. Ihmisillä jotka jäävät velkataakan kanssa yksin on varmasti yrittämisen halua. Ovathan he jo sitä ennenkin perustaneet oman liiketoimintansa. Olisikohan heitä mahdollista tukea yhteiskunnan puolesta niin että pystyisivät rakentamaan uuden yrityksen jonka avulla saisivat maksettua velta nopeammin pois?

Aihetta sivuavat artikkelit

Huomio: Kaikki kommentit tarkastetaan