
Oikein hyvää Sunnuntaina! Tämä poika lähtee tänään lomalle perheen kanssa. Nurkkaan jäävät läppäri ja täyteen kirjoitetut muistivihkot. Edessä on viikko etelän auringossa ilman Internetiä, ilman töitä ja ilman blogeja. Joku voinee kysyä “miten aion selvitä”? Olen selviytyjä. Pärjään viikon ilman läppäriä ja blogejani.. no ainakin yritän!
Aion olla koko viikon pohtimatta yhtäkään liiketoimintaan tai yrittämiseen liittyvää, mutta pari kiinnostavaa kirjaa otan mukaan. Mukaan lähteävt Ram Charan The Leadership Pipeline ja Larry Bossidyn Execution - The discipline of getting things done. Jonkin aikaa sitten luin Jack Welchin kijan Winning. Suosittelen kirjaa lämpimästi. Olen aina ihaillut määrätietoista, strategista ja intohimoista johtamista. Jack Welch on ehkä yksi parhaista sen koulukunnan esimerkeistä.
Siirrytään päivän epistolaan. Mistä ovat hyvät blogit tehty? Millaisia elementtejä hyvässä blogissa esiintyy? Tässä muutama sellainen.
Sisältö. Ratkaisee. Kaiken. Voisiko sisällön merkitystä enempää painottaa? Laadukas sisältö on se mistä blogin menestys lähtee liikkeelle. Se saa ihmiset kommentoimaan, linkittämään ja puhumaan blogista. Tällä tavoin suosio kasvaa, Google PageRank nousee, liikennemäärä kasvaa, ja mikä parasta blogille alkaa muodostua brändi. Laadukas sisältö saa ihmiset palaamaan uudestaa. Hyvä esimerkki tällaisesta blogista on Kari Haakanan blogi jonka Digitodayn Blogit Kunniaan kilpailun tuomaristo valitsi omaksi suosikikseen. Kilpailuun liittyen kirjoitin artikkelin siitä miksi linkittäminen toisiin blogeihin on tärkeää.
Blogi on vuorovaikutteinen. Blogit muodostavat sosiaalisia yhteisöjä joissa lukijat ja kirjoittajat vaihtavat ajatuksiaan ja mielipiteitään. Hyvin kirjoitettu blogi luo ympärilleen yhteisön vakiolukijoineen. Vuorovaikutteisessa blogissa kirjoittaja vastailee kommentteihin ja kyselee kysymyksiä lukijoilta, sekä ottaa lukijoiden kommentteja huomioon esimerkiksi viittaamalla artikelissaan jonkin aikaisemman artikkelin kommentteihin. Eräs vuorovaikutteisimmista suomalaisista blogeista on mielestäni Paranormaaliblogi jossa kommenttien määrä nousee helposti kymmeniin per artikkeli.
Blogi on käytettävyydeltään hyvää tasoa. Pelkkää tekstiä on puuduttavaa lukea. Lukijat kaipaavat jäsenneltyjä ja muotoiltuja artikkeleita, sekä miellyttävää ulkoasua ja käytettävyyttä. Artikkelit tarvitsevat väliotsikoita, listoja ja numerotietoa. Hyvä esimerkki miellyttävästä värimaailmasta on BlogiBlogi, samoin Mari Koon blogi. Erityisesti BlogiBlogin rakenne on helppoa ja nopeaa sisäistää.
Hyvä blogi linkittää myös ulospäin. Jos yksi blogi muodostaa pienen yhteisön, on koko blogosfääri valtava blogien, bloggaajien ja lukijoiden yhteisö. Yhteisössä ollaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa, ja bloggaajat tekevät tätä linkittämällä ulospäin. Tällä tavoin liikennettä jaetaan ja tarjotaan toisille bloggaajille linkkejä jotka auttavat heitä nostamaan PageRankiaan. Linkittäminen toisten bloggaajien artikkeleihin osoittaa myös halua viestittää sanaa eteenpäin hyvästä blogista tai artikkelista. Tuhat Sanaa blogin Tuija osoittaa Blogit Kunniaan kisaan liittyvässä artikkelissaan esimerkillistä linkittämistä.
Ystävällisyys palkitaan. Miten yhteisössä käyttäydytään? Ollaan ystävällisiä ja otetaan toiset huomioon. Blogosfäärissä hyvin käyttäytyvät bloggaajat huomataan ja ystävällisyys palkitaan. Ei kannata lietsoa vihaa tai dissata toista bloggaajaa koska se ei kanna kauas. Ei kannata myöskään edustaa ääripäätä. Siitä voi joutua vankilaan.
Tässä oli muutama vinkki hyvän blogin ominaisuuksista. Toki tässä ei ollut “kaikki”, vain muutaman. Jätin pois tärkeitä asioita kuten RSS-syötteet ja email-kirjautuminen. Halusin pitää tämän postauksen lyhyenä ja ytimekkäänä, joten muita tärkeitä elementtejä voidaan käsitellä myöhemmissä postauksissa.
Näillä mennään, sanovat jääkiekossa. Lomani aikana tässä blogissa on hieman hiljaisempaa. Pari vierailijapostausta tullee julkaistavaksi, mutta itse en aio lomani aikana kirjoittaa.
Hauskaa sunnuntaita ja leppoista bloggaamista! Tämä poika suuntaa nyt rannalle lasten kanssa!
Suosio: 27% [?]
Tilaaa kommentit RSS-lukijaasi tai paluuviittaa omassa blogissasi





2 kommenttia
Viitteet & Paluuviitteet
Aihetta sivuavat artikkelit