10 kommenttia

gravatar
Kesäkuu 2, 2008 @6:20 jpp  

Hyviä pointteja kaikki.

Aika pitkälle lienee niin, että suomenkielinen yleisö on sen verran pieni ankkalampi, että rahastaminen on siinä suhteessa hankalampaa. Toisaalta taas ylipäätään huomatuksi tuleminen on paljon helpompaa.

Systemaattisuutta ja valintoja se kuitenkin vaatii… mitä monet bloggaajat tuntuvat mieluiten kaihtavan kun ryhtyvät bloggaamaan. :)

gravatar
Kesäkuu 9, 2008 @12:11 jpp  

Näin on, Juho. Suomibloggaus on vielä alkutekijöissään mutta uskon sen kyllä kehittyvän samaan suuntaan kuin englanninkieliset blogit. Toisaalta pelkällä blogilla ei Suomessa varmasti saa aikaan kannattavaa liiketoimintaa johtuen markkinan pienestä koosta. Voin toki olla väärässä, mutta itse uskon siihen että blogia voi hyödyntää Suomessa tuotteiden ja palveluiden markkinointiin.

Olet oikeassa että blogilla tulee Suomessa paremmin huomatuksi, etenkin vielä nyt kun bloggaaminen kotimaassamme on pientä. Tilaisuutta kannattaa hyödyntää.

Olen samaa mieltä että kannattava bloggaus vaatii systemaattisuutta ja valintoja, sekä hyvin mietittyä strategiaa. Luin lomalla hyvän kirjan, Larry Bossidyn “Execute”. Se palautti mieleeni tärkeitä elementtejä liiketoiminnan systemaattisesta kehittämisestä. Loistava kirja muuten, suosittelen ehdottomasti.

gravatar
Lauri sanoi,
Kesäkuu 24, 2008 @11:40 epp  

Olin näköjään päässyt artikkeliisi :D Joo, noi adsenset ei tosiaankaan tuota mitään oman blogini kaltaisella sivustolla. Klikkauksia ei hirveästi ole tullut, mutta jokaisesta on tullut keskinmääräistä parempi ansio. Niillä ei siis ole mitenkään arvoa tulojen kannalta :)

Olen vasta tänä vuonna aloittanut Adsensen käytön ja koitankin selvitellä todellisia tuottoja erilaisisssa olosuhteissa. Matkailijat.net on yltänyt 1-5 dollarin päivätuottoon, ja sitäkin lienee mahdollista parantaa sijoittelemalla adsense-mainoksia paremmin. Nykyiset heitin ihan kokeilu mielessä sivupalkkeihin, ja itse asiassa yllätyin siitä, että ne tuovat tonkin verran rahaa nykyisillä kävijämäärillä. Reilusti eniten rahaa kertyy Finnmatkoilta, jonka kauttaa tulee rahaa tilauksista, ja adsense on toiseksi suurin tulonlähde reilusti Finnmatkoja jäljessä.

gravatar
Kesäkuu 28, 2008 @12:57 epp  

Huh! Olihan tässä näkökulmia. Eli T-paitakauppa pystyyn ja banneritila myyntiin :) Pitäisköhän siirtyä sitten samalla wordpressiin ja hankkia blogille oma hotelli ja parempi domainkin.

gravatar
Kesäkuu 28, 2008 @5:08 jpp  

heh.. jovain. Ehkä T-paitakauppa ei toimi jokaisen niche-markkinan ja blogin kohdalla, mutta on markkinoita joissa se toimii. Nyt en muista nimeä, mutta luin eräästä Internet-markkinoijasta joka teki melkoisen omaisuuden myymällä aurinkolaseja verkossa. Mielikuvituksella ei ole rajoja. Vaihtoehtoja on monia, ja olennaista onkin hyödyntää niistä sopivimpia omalla niche-markkinalla.

Jos pohdit siirtymistä omaan domain-nimeen ja WordPress-alustaan, minulla on sinulle vain yksi ohje. Tee se heti. Jos tavoitteenasi on rakentaa blogista oman niche-markkinan eniten vierailtu blogi ja tehdä siitä vaikkapa sivutoiminen tai kokopäivätominen liiketoimi, oma ja hyvin harkittu domain-nimi on tärkeä lähtökohta. Hyvin harva blogi maailmalla on menestynyt Bloggerissa. Lisäksi ongelmana on se että Bloggerin omistaa Google joka voi kontrolloida blogeja tahtonsa mukaan. Olen lukenut muutamia kirjoituksia siitä kuinka vuosia vanha blogi on kadonnut Blogeerista “noin vain”. Oma domain on turvallinen. Suosittelen samaa webhotellia jossa meidänkin palvelimet sijaitsevat, eli Webbinen.Net. Aivan loistava palvelu ja kohtuulliset hinnat. Meillä on Webbisen hallussa noin 20 webhotellia.

WordPress on maailman suosituin ja tunnetuin blogin julkaisualusta ja sille kehitetään jatkuvasti uusia widgettejä. Jos siirryt omaan domainiin, niin WordPress on ehdottomasti se julkaisualusta jota suosittelen.

Domain-nimeä kannattaa miettiä huolella koska se edustaa tulevaisuudessa kaikkea sitä mitä blogin ympärille rakennat. Nimi edustaa sitä brändiä joka blogin ympärille muodostuu, joten nimen löytämiseen kannattaa panostaa aikaa. Kannattaa löytää nimi joka on samaan aikaan brändättävä että sellainen joka sisältää mahdollisesti ainakin yhden niche-markkinaan liittyvän tärkeän hakusanan. Esimerkkinä voisi olla vaikkapa Sanoittaja.Com, joka näyttää olevan jo varattu.

gravatar
hpguru sanoi,
Heinäkuu 27, 2008 @4:52 jpp  

Saa olla melko huono blogi tai mainoksien sijoittavuus perseestä, jos tienaa AdSense-mainoksilla päivässä noin dollarin… Repesin.

Itse starttasin ja samana päivänä 15 $ kilahti kassaan. Seuraavanakin päivänä 5 $. Ei ole pikkusumma ja minunlaiselle radio- ja tietokoneblogille ihan merkittävä summa varsinkin, kun saan host-tilaa ilmaiseksi Foorumi.infolta. Sijoittakaa ne mainokset paremmin, niin tuottaakin jotain. Itse olen siinä onnistunut, kysyin nimittäin asiasta eräältä sivuston ylläpitäjältä, joka näytti AdSensea jo vuosia. Lukijatkin kehuneet, että eivät mainokset ota silmille.

gravatar
Marko sanoi,
Elokuu 7, 2008 @10:33 epp  

hpguru, kyllä tosiaan verkkosivulla joka tuottaa dollarin päivässä on todennäköisesti parannettavaa. Toki aina täytyy tarkastella verkkosivun sisältöä ja sitä miten artikkelit ja mainokset vastaavat lukijan tarpeeseen, mutta dollari päivässä on tosiaan pieni summa. Lisäksi täytyy huomioida että tuotto riippuu myös liikenteestä. Olennaista onkin oikeastaan tarkastella mikä on mainostamisen CTR. Useimmiten bloggaajien CTR on tasoa 0.5%-1.5%, kun taas monilla AdSense minisaittien rakentajilla se voi nousta jopa 10-15% tasolle. Toki 10% on jo korkea, mutta ei mahdoton.

Olisi mielenkiintoista kuulla raporttia sinulta mikä on mainostesi CTR esimerkiksi kuukauden ensimmäisen täyden kuukauden aikana. Tämä antaisi vähän käsitystä siitä miten AdSense toimii Suomessa tällaisella niche-markkinalla.

gravatar
hpguru sanoi,
Elokuu 7, 2008 @2:25 jpp  

Tämä on muuten hyvä idea. Täyttä kuukautta ei vielä ole mutta elokuu kun loppuu, niin pistän tietoja tänne siitä. Pistänpä korvan taakse, jos en muista kertoa, niin muistuta sitten vaikka @-osoitteeseeni.

Viitteet & Paluuviitteet

Aihetta sivuavat artikkelit

Huomio: Kaikki kommentit tarkastetaan