
Viime viikolla vaihdoimme lukijoideni kanssa kommentteja artikkelissani jossa esittelin 6 rautaista vinkkiä blogin liikenteen kasvattamiseen. Kerroin kuinka tärkeää on pitää kiinni bloggaustahdista jonka valitsee. Vakiolukijakannan muodostuessa on tärkeää palvella lukijoita ja tarjota artikkeleita totuttuun tahtiin. Itse olen valinnut tahdikseni 1 artikeli per päivä. Noh, niin se vain elämä heittelee että aina ei pysty pitämään kiinni tahdista. Viikonloppu kului perheen kiireiden kanssa joten artikkelit jäivät väliin. Lisäksi lähdin tänään työmatkalle, joten sain läppärini auki vasta äsken täällä hotellihuoneessa. Vaikka en itse pystynyt pitämään tahtiani tänä viikonloppuna, korostan silti bloggaustahdista kiinni pitämisen tärkeyttä, etenkin silloin kun lukijoita alkaa olla tuhansia päivässä.
No niin, asiaan. Tänään puhutaan bloggaamisesta. 8+1 bloggaamisen virhettä joita kannattaa välttää. Miksi 8+1, miksei 9? Koska 8+1 herättää huomiota erilaisuudellaan. Muistetaan että markkinalla, tässä tapauksessa “bloggaamisesta bloggaamisen” markkinalla, täytyy herättää huomiota lukijoiden tavoittamiseksi. Siksi tämä otsikko.
Bloggaamisen virhe #1 - Et ole oma itsesi
Blogissa on aina tietty henkilökohtaisuuden kosketus. Blogi ei ole anonyymi uutispalvelu vaan yhden tai useamman henkilön näkökulmasta kirjoitettu kokoelma artikkeleita. Toki blogia voi kirjoittaa anonyyminakin, kuten vaikka Rantapallo, mutta anonyymina kirjoittaessa lukijalle jää aina ajatus “kuka tätä kirjoittaa, miksi ja mikä on tavoite”. Kun kirjoittaja tuodaan avoimesti esille syntyy lukijan ja kirjoittajan välille parempi luottamus ja uskottavuus. Huomautan että tarkoitukseni ei ole millään tavalla moittia Rantapalloa vaan kertoa mikä on oma näkemykseni henkilökohtaisuuden merkityksestä bloggaamisessa. Rantapallo on hyvä ja mielenkiintoinen blogi vaikka sitä kirjoitetaankin anonyymisti, mutta itse olen persoonan esille tuomisen kannalla.
Bloggaamisen virhe #2 - Päivittämättä jättäminen
Internetissä on satoja miljoonia blogeja joista vain murto-osa on aktiivisesti päivitettyjä. Erittäin moni bloggaaja aloittaa kirjoittamaan blogia, mutta lopettaa muutaman viikon kuluttua koska bloggaaminen on raskasta ja tavoitteet eivät täytykään nopeasti. Toki syitä on muitakin, mutta olennaista on se että moni lopettaa hyvin alkaneen bloggaamisen. Mikään ei tapa blogia niin kuin päivitysten puute. Blogi tarvitsee sisältöä, säännöllisesti. Määritä itsellesi sopiva bloggaustiheys ja tee kaikkesi pysyäksesi siinä.
Bloggaamisen virhe #3 - Kopiointi
Ei kannata kopioida. Siitä ei yksinkertaisesti tule mitään. Lukija huomaa jos et kirjoita tekstiä omista ajatuksistasi. Toki ideoita ja inspiraatiota jokainen hakee muualta, mutta artikkeleiden tulisi sisältää jotain sinusta itsestäsi ja sinun omista ajatuksistasi. Voit kirjoittaa samasta aiheesta kuin joku muu, mutta lisää omia ajatuksiasi mukaan silllä siitähän bloggaamisessa pohjimmiltaan on kyse.
Bloggaamisen virhe #4 - Hätäily
Aika ajoin tulee mieleesi todella “tykki” idea josta haluat kirjoittaa. Malta hetkinen ennen kuin painat “julkaise” nappia. Lue tekstisi läpi, tarkasta virheet ja mieti vastaako kokonaisuus ja artikkelista paistava viesti sitä mitä haluat maailmalle viestittää. Älä hätäile.
Bloggaamisen virhe #5 - Dissaaminen, alatyylinen huumori ja muuten vain juntteilu
Jos tavoitteenasi on rakentaa liiketoimintaa blogisi ympärille, älä kirjoita alatyylistä huumoria, älä moiti ja solvaa muita, älä ole hyökkäävä äläkä käyttäydy kuin mikäkin metsien peikko. Toki on olemassa menestyviä blogeja joissa aiheet vastaavat pitkälti edellä mainittua, mutta suurin osa liiketoiminnallisista blogeista tähtää brändin ja markkinointikanavan luomiseen jonkin tuotteen tai palvelun ympärille. Alatyyli, dissaaminen ja juntteilu syövät uskottavuutta ja haittaavat brändin kehittymistä.
Bloggaamisen virhe #6 - Ainoastaan rahan vuoksi bloggaaminen
Jos tavoitteenasi on vain ja ainoastaan rikastua verkossa, unohda bloggaaminen. Se ei tule toimimaan niin helposti. Liiketoiminnallisesti kannattavan bloggaamisen toteutumiseen on oltava intohimioa ja palavaa halua kirjoittaa ilmaiseksi jopa kuukausia tai vuosia. Rahaa ei ala tulla sisään saman tien kun blogin on saanut aluilleen. Kannattavaksi bloggaaminen muuttuu yleensä kuukausien tai jopa vuosien kuluttua aloittamisesta.
Bloggaamisen virhe #+1 - Kommentteihin vastaamatta jättäminen
Kommentteihin kannattaa vastata koska kommentit tarjoavat lukijoille mahdolisuuden keskustella. Lukijat kommentoivat artikkeliasi ja odottavat vasta-argumentteja. Blogi on kaksisuuntainen media jossa kuka tahansa voi vaihtaa ajatuksiaan kirjoittajan kanssa. Kannattaa vastata kommentteihin, sillä vastaamatta jättäminen kielii siitä että kirjoittaja ei ole halukas tai kiinnostunut kommunikoimaan yleisönsä kanssa.
Tässäpä tämän illan tarinat. Nyt on aika nukkua..
Kuva: bmonroe
Suosio: 33% [?]
Tilaaa kommentit RSS-lukijaasi tai paluuviittaa omassa blogissasi






Mä kirjoitan nimimerkin alta. En sitten tiedä, paljonko blogini muuttuisi, jos kirjoittaisin oikealla nimellä. Mulla on myös tosi harvinainen nimi, joita ei ole muita Suomessa, että vielä ainakaan en halua oikealla nimellä kirjoitttaa, mutta laitan korvan alle, jos vaikka joskus.
Päivittämisväli on mulla varmaan liian lyhyt, kun saatan tehdä tekstejä parikin päivässä.
Tekstit on kyllä mun omaani, kun ovat ennimmäkseen lukemaani tai ajatelmiani. Tekstit tekee kyllä välillä liian nopeasti, joten pitää vähän sitten niitä miettiä.
Mutta herätit taas miettimään, että miten parantaa blogiani.