
Muutama päivä sitten kirjoitin 6 rautaista vinkkiä blogin liikenteen kasvattamiseen. Artikkelissani puhuin pääasiassa sisällön kirjoittamisesta ja kommentoinnista muualla verkossa. Blogin menestyksen kannalta ehkä tärkein tekijä on sisältö ja sen osuminen mahdollisiin markkinan tarpeisiin. Heti perään toisena tulee oman kokemukseni mukaan linkittäminen. Ilman linkkejä muualla Internetissä blogin liikenne ei yksinkertaisesti kasva, ellei sisältö ole poikkeuksellisen hyvää niin että sana kiirii suusta-suuhun menetelmällä. Koska näin käy erittäin harvoin, on äärimmäisen tärkeää ymmärtää linkittämisen valtava voima ja se miten tuota voimaa voi kohdistaa oman blogin markkinointiin.
Mietitän vielä hetkisen, miksi linkittäminen on niin tarpeellista? Suuri osa liikenteestä blogeihin tulee hakukoneista, erityisesti Googlesta. Moni löytää sinunkin blogisi juuri Googlen kautta. Google antaa arvostusta niille blogeille joita on linkitetty vahvasti muualla Internetissä koska Googlen mielestä blogi on silloin suosittu, ja jos se on suosittu se todennäköisesti on laadukas. Näin ollen Google tarjoaa tällaisia suosittuja ja laadukkaita blogeja korkeimmalla paikalla hakutuloksissa. Google haluaa tarjota lukijalle laadukkaita löydöksiä, ei mitään roskasivustoja. Koska Google arvostaa linkitettyjä blogeja, se antaa blogille korkamman PageRankin, ja mitä korkeampi PageRank on sitä enemmän tullee liikennettä. Erään blogi PageRank nousi jonkin aikaa sitten tasolle 5. Pian tämän jälkeen huomasin statistiikassa kasvua, eli Google ohjaa enemmän liikennettä blogiini.
Liity yhteisöihin ja ole aktiivinen jäsen
Kun olet valinnut päättänyt mistä aiheesta alat bloggaamaan, on aika liittyä sen aihealueen sosiaalisiin yhteisöihin. Listaa verkosta vähintään 10 parasta blogia ja foorumia jotka liittyvät läheisesti aiheeseen josta bloggaat. Jos olet tosissasi bloggaamisen suhteen, korvaa numero 10 numerolla 100. Osallistu keskusteluihin, jaa argumentteja, väittele, tutustu muihin bloggaajiin ja lukijoihin. Liitä jokaiseen kommenttiisi linkki omaan blogiisi. Älä missään nimessä kommentoi vaikkapa sanomalla “hauska juttu” Lisää näitä!” tai “Tää on paras blogi!”. Pyri jokaisella kommentilla tuomaan lisäarvoa keskusteluun. Kommenttisi on sinun käyntikorttisi verkossa. Ethän halua jakaa reaalimaailmassakaan suttuisia ja repaleisia käyntikortteja?
Ole aktiivinen diggaaja - ole aktiivinen sosiaalisissa medioissa
Digg.Com on vain yksi sosiaalinen kirjanmerkkipalvelu. Muita ovat esimerkiksi del.icio.us.Com ja StumbleUpon. Toimi aktiivisesti useammassa sosiaalisen median palveluissa, keskustele, jaa mielipiteitäsi, kommentoi ja lisää artikkeleita palveluun. Kun olet rakentanut laajan verkoston palvelussa, vinkkaa aika ajoin verkostosi jäseniä lukemaan sinun laadukas artikkelisi. Jos se on hyvä, joku verkostosta lisää sen palveluun ja sitä promotoidaan kohti palvelun etusivua. Pääsy etusivulle tuo kymmeniä tuhansia kävijöitä blogiisi ja kymmeniä tai jopa satoja linkityksiä muissa blogeissa, sillä bloggaajilla on tapana linkittää esimerkiksi Diggin etusivulle päässeitä artikkeleita. Jos et vielä ole Diggin käyttäjä, rekisteröidy ja lähetä minulle kaverikutsu. Lue lisää ajatuksistani Diggistä ja sen hyödyntämisestä liikenteen kasvattamisessa.
Hae julkisuutta muissa medioissa
Edellä mainitut sosiaalisen median verkkosivut ovat loistavia paikkoja promotoida omaa blogia, mutta muitakin hyviä verkkosivuja on. Esimerkkinä vaikkapa Google News, Business, SEOCompany ja PR. Edellä mainitut ovat siis hakemistoja joihin voit syöttää oman linkkisi. Lisäksi voit harkita kirjoittamista Ezineen joka on suosituin verkkosivu alallaan. Huomaa että minä en ole ainoa suomalainen joka Ezinessä julkaisee.
Tarjoa muille bloggaajille porkkanaa linkittää sinut
Joskus voi olla todella vaikeaa saada muita bloggaajia linkittämään blogiasi. Yksi tapa saada muita bloggaajia linkittämään sinun blogisi on että annat heidän julkaista omia artikkeleitaan sinun blogissasi ja siten antaa heille tilaisuus promotoida samalla omaa blogiaan. Kun he ovat julkaisseet muutaman artikkelin blogissasi voit pyytää heitä linkittämään sinun blogisi heidän blogissaan. Vastapalveluksena liität heität “Premium Partners” listaasi jolle annan reilusti julkisuutta, vaikkapa esittelemät heidät sivupalkissasi tai omalla sivullaan.
Tiesitkö että Gizmodo.Comiin osoitta yli 8 miljoonaa linkkiä? Massiivisen linkkimäärän rakentaminen on pitkän linjan työtä. Kirjoita itsellesi ylös “prosessi” jota toistat orjallisesti joka päivä. Tee töitä mieluummin tunti päivässä kuin kaksi päivää putkeen kuukaudessa. Kun toistat prosessia joka päivä kolme vuotta, on tuloksena massiivinen linkkimäärä maailmalla ja hyvin kasvanut liikenne blogiisi. Uskallan väittää näin, ottaen toki huomioon että kirjoitat laadukasta sisältöä ![]()
Suosio: 56% [?]
Tilaaa kommentit RSS-lukijaasi tai paluuviittaa omassa blogissasi





Kuulostaa mielenkiintoiselta. Mun blogi vaan on kait aika viihteellistä. Olisihan se hienoa, jos voisi lisätä lukijamäärää ja saada kommentteja. En usko, että olisin niin hyvä, että voisin sitä jopa ammattimaisesti harjoittaa, mutta silti se voisi olla mielenkiintoista.
Muutenkin tossa blogiini on ollut vaikea keksiä jotakin teemaa. Olenkin kirjoitellut kokemuksia ja tarinoita ja sattumuksia. En sitten tiedä, mitä sellaista tietoa mulla olisi, millä voisin mielenkiinnon laajemmin ihmisissä herättää. Ehkä joku päivä.