9 kommenttia

gravatar
Jani sanoi,
May 21, 2008 @11:12 pm  

Yksi suuri TLA-asiakasryhmä ovat olleet hakukoneoptimoijat. Idea on ollut ostaa linkki TLA:n kautta sivulta, jolla on korkea PR. Nyt TLA:n taivaalle on tullut hieman pilviä kun Google on kieltänyt linkkien ostamisen, ja pahimmillaan rankaisee linkkien ostajan sivua tai poistaa linkkien myyjän sivulta kaiken linkkivoiman.

Muuten ihan hyvä tapa hankkia lisätuloja blogille, mutta valitettavasti Googlen takia kannattaa harkita miten paljon TLA:ta käyttää.

gravatar
May 22, 2008 @12:29 am  

Näin on, Jani.

Aikoinaan huomasin aikoinaan että TLA:n myytyä muutaman linkin hyppäsi astroblogini Alexa rankkaus pykälän ylöspäin, eli suunta oli oikea. Jälkeenpäin kuulin tuosta Googlen suhtautumisesta TLA:n linkkeihin, joten huolestuin että astroblogini liikenne hakukoneista putoaa. Yllättäen kuitenkin blogin PageRank nousi viiteen jolloin Googlesta alkoi virrata lisää liikennettä. Näin ollen otaksun että TLA:n linkit eivät ainakaan vielä ole vaikuttaneet negatiivisesti blogiini, mutta tarpeen tullen olen valmis poistamaan TLA:n pluginin.

Toinen vaihtoehto on myydä tekstilinkkejä itse jolloin tuo TLA - Google ongelma poistuu. Esimerkiksi Dane Carlsson (http://www.business-opportunities.biz/) tekee näin juuri näin jos olen oikein ymmärtänyt. Toisaalta hänen footerissa näyttää olevan AdBriten tekstilinkkimainoksia, jotka vastaavat TLA:n linkkejä.

Jos haluaa myydä tekstilinkkimainoksia, kannattaa TLA:ta mielestäni testata, samoin muita verkkoja kuten AdBrite. Jos Google rankaisee pudottamalla PageRankia tai sijoitusta hakutuoksissa tärkeimmillä hakusanoilla, voi TLA:n aina poistaa. Googlea kannattaa muutenkin seurata sillä heidän tekemillä muutoksilla voi olla merkittävä vaikutus.

gravatar
Nico sanoi,
May 22, 2008 @12:01 pm  

Olen itse käyttänyt ja testaillut TLA:ta ja yhdellä sivulla putosi PageRank viidestä kolmeen sen jälkeen kun google ilmoitti, että TLA on “no-no”. Tosin mielestäni se ei vaikuttanut hakukonetuloksiin, mutta poistin kuitenkin mainokset varmuuden vuoksi. TLA on kai myös päivitellyt mainoskoodia, että se olisi vaikeampi automatisoidusti havaita?

gravatar
May 22, 2008 @3:06 pm  

Ahaa, täytynee penkoa TLA:n uutisia, sillä mainitsemasi muutos TLA:n koodissa olisi hyvä juttu. Kiitos vinkista, Nico.

gravatar
Tepa sanoi,
July 8, 2008 @1:40 pm  

Uusi Amerikkaa vapisuttava ansaitsemismahdollisuus on saapunut Suomeen! Käteislahja-ohjelma! Nyt voit aloittaa tuottoisan oman kotibisneksen jota 25 eurolla! Lisätietoja linkistä!
http://www.worldwidecashgifting.net/indexfi.html

gravatar
Marko sanoi,
July 8, 2008 @1:50 pm  

Tepa, olisi mukavaa jos osallistut keskusteluun suoran markkinoinnin sijaan. Linkki verkkosivullesi löytyy kyllä kommentin yhteydestä :)

gravatar
hpguru sanoi,
July 8, 2008 @7:12 pm  

Eikös mainostavat viestit voi poistaa? Itse en ainakaan hyväksy omassa blogissani suoraa mainontaa. Spämmereiltäkin tulee liiaksi Akismetin roskapostijonoon.

gravatar
Marko sanoi,
July 8, 2008 @7:33 pm  

Noo, eipä se niin vakavaa. Jos ihmiset kovasti käyttävät blogiani suoraan markkinointiin, niin täytyy sitten alkaa jarrutella.

Viitteet & Paluuviitteet

Aihetta sivuavat artikkelit

Huomio: Kaikki kommentit tarkastetaan