
Maailmankaikkeuden arvellaan syntyneen noin 13.7 miljardia vuotta sitten. Jos oletamme että aiempia tai muita maailmankaikkeuksia ei ole eikä ole ollut olemassa, voidaan tuota alkuräjähdyshetkeä pitää kaiken alkuna. Noin 13.7 miljardia miinus kolme vuotta sitten alkoi voimakas kasvu blogien hyödyntämisessä verkkojulkaisun alustana. Blogaaminen keksittiin jo ennen vuosituhannen vaihdetta, mutta niiden hyödyntäminen ja suosio lähtivät voimakkaaseen kasvuun vuonna 2005. Blogien suosion kasvu on ollut todella voimakasta Yhdysvalloissa, ja nyt vuonna 2008 sama on käynnistymässä meillä Suomessa. Blogien aikakausi on todellakin koittanut.
Ensimmäisen blogipostauksen kirjoittaminen on jostain syystä aina hankalaa. Kannattaisiko blogiakin kirjoittaa Ilkka Remeksen tyyliin, eli räjäyttämällä heti alkumetreillä ydinpommi ja jatkamalla maanjäristyksellä aina loppuun asti? Kyllä, sillä blogikirjoittamisessa on kyse huomion herättämisestä ja lukijakunnan sitouttamisesta. On siis tärkeää poiketa massasta ja saada katseet kääntymään omaan blogiin. Miten se tehdään? Seuraa blogiani, sillä kirjoitan nimenomaan blogaamisen ja blogien promotoinnin taktiikoista, mainostustaktiikoista, verkostoitumisesta, sekä monista muista ammattimaiseen blogaamiseen liittyvistä tekijöistä.
Minä olen Marko Pyhäjärvi, ohjelmistoinsinööri, blogaaja ja yrittäjä. Kirjoitain useita blogeja päivittäin, joista esimerkkeinä HomeboySki.Com, HomeboyAstronomy.Com ja Wautsi.Com. Olen taustaltani ohjelmistoinsinööri ja olen ollut mukana kaupallisten ohjelmistojen kehittämishankkeissa vuodesta 1999 ohjelmoijan, arkkitehdin, testaajan ja projektipäällikön rooleissa sekä Suomessa että ulkomailla. Automaattisen treidausjärjestelmän hankkeen jäädessä tauolle rahoitustarpeen vuoksi ajauduin Internet-markkinointiin ja online-liiketoimintaan. Monenlaisten mutkien kautta huomasin että olen tilanteessa jossa kirjoitan öisin harrastuksiini liittyviä blogeja ilman mitään korvausta. Vain siksi että se oli kivaa ja sitä kautta kommunikoin tuhansien harrastajien kanssa ympäri maailmaa. Ajan mittaan kuitenkin huomasin että blogeilla on taipumusta kerätä paljon lukijoita. Monien muiden blogaajien tavoin ymmärsin että tuon huomion ympärille voi rakentaa liiketoimintaa. Tämän ymmärrettyäni yöunet kutistuivat 3-6 tuntiin per yö. Aloin rakentaa liiketoimintamallia jossa blogit ja blogaaminen muodostavat yhden kokonaisuuden. Astuin maailmaan joka on äärimmäisen kiinnostava ja addiktoiva, ja siinä maailmassa aion viettää pidemmänkin aikaa.
Tervetuloa lukemaan blogiani! Varaudu hyödyllisen informaation tulvaan, sillä tässä blogissa kerron kaiken sen mitä tiedän ja osaan ammattimaisesta blogaamisesta ja Internet-liiketoiminnasta. Ai miksikö paljastan liiketoimintaani liittyviä asioita? Koska se kasvattaa omaa liiketoimintaani. Toki en tee tätä huvin vuoksi, vaan jakamalla osaamistani kasvatan omaa liiketoimintaani, vaikkakaan se ei tapahdu suoraan tämän blogin kautta.
Suosio: 29% [?]
Tilaaa kommentit RSS-lukijaasi tai paluuviittaa omassa blogissasi





1 kommentti
Viitteet & Paluuviitteet
Aihetta sivuavat artikkelit